BREAK THE FIGHT! valittiin SuomiAreenaan 2024 pitämään paneelikeskustelu kouluväkivallasta. Mukana BTF-toiminnan kehittäjä tanssitaiteilija Arja Tiili, taideohjaajia, nuorisotyöntekijöitä ja nuoria.

Break the Fight! Breikkaa koulukiusaamista vastaan on mukana Suomen suurimmalla yhteiskunnallisella festivaalilla SuomiAreenassa Porissa kesällä 2024. BTF-toiminnan kehittäjä tanssitaiteilija Arja Tiili ohjaa paneelikeskustelun kouluväkivallasta ja uudesta taidenuorisotyön mallista. Taidenuorisotyö® osallistaa nuoria mukaan kouluväkivaltaa ennaltaehkäisevään taidetoimintaan.

Arja Tiilin 30-vuotistaiteilijajuhla ja Break the Fight-Burn the Floor! Oodin Maijansalissa 30.9.2022.

Nyt jos koskaan on tarve koulukiusaamisen ja syrjimisen vastaiselle nuorisotyölle. Koulukiusaamisesta puhutaan paljon mediassa mutta mitä asialle tehdään? Kunnat esittävät eri ohjelmia tai projekteja asiaa päihittääkseen, mutta kestävää ratkaisua ei ole löytynyt. 

Syrjäytyminen ja jopa jengiytyminen alkaa olla ilmiö nuorten keskuudessa. Siksi on tärkeää ennaltaehkäistä eriytymistä. Voimme yhdessä auttaa nuoria. Tarjoamme uutta Taidenuorisotyö®-mallia, jonka olemme itse kehittäneet. Mallissamme nuoret saadaan yhdessä toimimaan ja tekemään mieleisiä asioita eri taidelajien ja hiphop-kulttuurin keinoin. 

Break the Fight! Breikkaa koulukiusaamista vastaan on mukana kesän 2024 SuomiAreenassa Porissa. Break the Fight! järjestää tapahtumalavalla paneelikeskustelun kouluväkivallasta. SuomiAreena myönsi striimaus- ja tapahtumalavastipendin Break the Fight Oy:lle.

Break the Fight® -toiminnan tavoitteena on ehkäistä koulukiusaamista ja edistää yhteisöllistä tekemistä sekä kouluissa, että niiden ulkopuolella. Toiminnassa lapsille ja nuorille tarjoutuu mahdollisuus yhdessä tekemiseen, liikkumiseen, itseilmaisuun ja onnistumiseen. Samalla toiminta työllistää ammattitaiteilijoita ja katukulttuurin ammattilaisia sekä luo uusia poikkisektorisia toimintamalleja taiteen, kulttuurin, nuorisotyön ja koulujen välille.

Taidetoiminta tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja vahvistaa itsetuntoaan katukulttuurin, eri taidelajien ja näyttämötoiminnan avulla. Kouluissa, nuorisotaloilla, puolijulkisissa ja julkisissa tiloissa toteutettavat Break the Fight! -taidetyöpajat, kurssikokonaisuudet ja taidekummitoiminta sisältävät monialaisesti tanssia, kuvataidetta ja musiikkia. Erityisosaamiseemme kuuluu hiphop-kulttuurin lajit breikkaus (liikunta), räppilyriikat (äidinkieli, musiikki) deejaying/beatboxaus (musiikki) ja­­­ graffititaide (kuvataide).

Arja Tiili Dance Companyn toiminnassa kehitetään BTF -taidetoimintamalleja, kuten uusi BTF-Hybriditeatterin toimintamalli. Tanssiryhmän ydintoimintaan kuuluu tanssitaide, ammattinäyttämöteokset, kiertuetoiminta ja yleisötyö. 

Break the Fight® – toiminnalle on rakennettu uusi taidenuorisotyön malli koulunuorisotyöhön sovellettavaksi. Tarjoamme koulutusta kuntien nuorisotyöntekijöille ja taide- sekä yhteisöpedagogeille. Matalan kynnyksen kohtaamisia ja toimintaa kouluarjessa taidekummitoiminnan keinoin. Kehitämme työkaluja, joilla hiphop – kulttuuriin pohjautuva tekeminen ja kiireettömät kohtaamiset luovat nuorilähtöistä sisältöä kouluarkeen, ehkäisevät koulukiusaamista ja purkavat jännitteitä. Taidekummitoiminnassa kouluyhteisöä rakennetaan yhdessä oppilaiden ja opettajien kanssa näin edesauttaen koulun toimintakulttuurin kehittämistä. 

Tarjoamme myös Break the Fight-Burn the Floor! tanssiesitystä kouluille ja eri tiloihin. -Esityksessä on kyse yhteen saattamisesta, rytmin, musiikin ja liikkeen kautta. Break the Fight-Burn the Floor! on tanssimusiikkiesitys, jossa esiintyy kolme ammattitanssijaa ja kaksi ammattimuusikkoa. Esityksen teemoja ovat muistot, identiteetti, urbaanit kadut, tanssin ilo ja rytmit. Esitys (kesto 30 min) on tilattavissa festivaaleille, tapahtumiin ja kouluille sekä yhdistettävissä koulukiusaamisen vastaisiin työpajoihin lapsille ja nuorille.

Teoksen ydinsanomana on tanssin ilo ja hekuma, mikä syttyy oman kehon onnistumisesta liikkeessä, rytmissä ja liikkeen tuottamisessa. Teoksessa yhdistyy nykytanssi, katutanssi, breikkaus sekä livemusiikki, rummut ja saksofoni.

Lisää infoa meistä: https://breakthefight.com ja https://www.arjatiili.fi

TAIDENUORISOTYÖ®

Break the Fight® – toiminnalle on rakennettu uusi taidenuorisotyön malli koulunuorisotyöhön sovellettavaksi. Tarjoamme koulutusta taidenuorisotyöhön kuntien nuorisotyöntekijöille ja taide- sekä yhteisöpedagogeille. Lue lisää: Taidenuorisotyö

EDESSÄ ON TAPAHTUMARIKAS KEVÄT JA KESÄ! 

Poimintoja tulevista menoista alla. 

Break the Fight! Breikkaa koulukiusaamista vastaan on mukana kesän 2024 SuomiAreenassa Porissa. Break the Fight! järjestää tapahtumalavalla paneelikeskustelun kouluväkivallasta. SuomiAreena myönsi striimaus- ja tapahtumalavastipendin Break the Fight Oy:lle.

SuomiAreena Porissa 25.-28.6.2024

Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali SuomiAreena järjestetään Porissa kesäkuun viimeisellä viikolla. Tapahtuman järjestävät yhdessä MTV ja Porin kaupunki. Festivaaliohjelman teemat syntyvät ohjelmassa mukana olevien organisaatioiden esiin nostamista teoista ja aiheista, jotka puhuttavat yhteiskunnassa juuri nyt.

TIETOA TAPAHTUMASTA KÄVIJÄLLE

SuomiAreena-viikon ohjelma rakentuu eri lavoilla käydyistä yhteiskunnallisista keskusteluista ja lavatoteutuksista sekä festivaaliviikon muusta ohjelmasta – esimerkiksi kävelykierroksista, musiikista, yhteisötaideteoksesta, mingleistä tai futis-, padel ja pesismatseista.Tapahtumapaikat ja lavat sijaitsevat kävelymatkan etäisyydellä toisistaan. Kaikki SuomiAreenan sisällöt ovat kävijöille ilmaisia.

https://www.suomiareena.fi

Olemme mukana LIVE 2-kiertuehankkeessa lukuvuodelle 2023-24. 

Break the Fight-Burn the Floor! tanssimusiikkiesitys valittiin 124:n ammattiesityksen joukosta 25:n korkeatasoisen esityksen joukkoon LIVE 2-kiertuehankkeeseen.

LIVE 2 -hanke vie esittävän taiteen sinne missä lapset ja nuoret ovat

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoittama LIVE 2 -hanke on Konserttikeskuksen hallinnoima hanke, jonka hankepartnerina toimii Teatterikeskus. Hanke on jatkoa 2021–2022 toteutetulle LIVE 1 -hankkeelle. LIVE 2 -hanke parantaa esittävän taiteen esitysten saatavuutta ja saavutettavuutta sekä lisää maantieteellistä tasa-arvoa lukuvuoden 2023–2024 aikana. Perinteisten päiväkoti- ja koulukonserttien lisäksi LIVE 2 -hanke mahdollistaa toimintaa uusien yhteistyökumppaneiden kanssa sekä konserttien ja esitysten toteuttamista uusille kohderyhmille ja uusiin ympäristöihin, kuten esimerkiksi sairaaloihin ja palvelukeskuksiin.

Haluatko tilata esityksen? 

Tutustu esitystarjottimeen tällä sivulla ja tee tilaus. Hinta: 490 €/esitys Kohderyhmät: alakoulu, yläkoulu, toinen aste, seniorit

https://www.konserttikeskus.fi/esitys/breakthefightburnthefloor/

Break the Fight – Burn the Floor! breikkaa koulukiusaamista vastaan ja vie väkivallattomuuden sanomaa kouluille näyttämötaiteen ja hip hop -kulttuurin keinoin. Lue lisää Koulukiusaamista ennaltaehkäisevästä BTF-Hybriditeatteritoiminnasta ja nuorille suunnatuista esityksistämme: https://www.breakthefight.com/nayttamoteokset/

Break the Fight! Elämyskaupasta voit tilata isomman BTF-hiphop tapahtuman tai BTF-Show Case Breikki Battlen elävöittämään tapahtumaasi! Breikki on uusi Olympialaji Pariisin Olympialaisissa kesällä 2024! Meiltä saat Suomen parhaimmat breikkarit tapahtumaasi.

Elämyspalvelussa myymme esityksiä, tapahtumia, työpajoja, työhyvinvointipäiviä ym. kahden eri organisaation toimesta. Kaksiorganisaatiomallimme mahdollistaa monipuolisten palvelujen myynnin. Arja Tiili Dance Company tarjoaa ammattitanssiteokset ja niihin liittyvän yleisötyön (työpajat) ja Break the Fight Oy -tapahtuma- ja harrastustoimintaa, koulutuksia, työhyvinvointi- ja tyky-päivätapahtumia. 

Tutustu palvelupalettiimme osoitteessa

https://breakthefight.com/elamyspalvelut/

Break the Fight -logo musta

Tavaramerkit:
Break the Fight® on tavaramerkkirekisteröity kulttuuripalvelukonsepti vuodesta 2014.
Break the Fight -tavaramerkki:
Suomalainen tavaramerkki nro 262196
EU-tavaramerkit nrot 018207772 ja 018953373
UK-tavaramerkki nro UK00918207772

Taidenuorisotyö® on tavaramerkkirekisteröity tavaramerkki vuodesta 2023.
Tavaramerkki nrot 285036, 285307 ja 285037

Break the Fight Oy,
Y-tunnus 3134291-9
Toimitusjohtaja
Arja Tiili
+358 50 375 67 28
arja.tiili@breakthefight.com
PL 1, 00981 Helsinki

Tilaa uutiskirjeemme

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Helsingin kaupungin tunnus.
HSM_logo_pysty_sininen
OKM LOGO
jasenlogo
Taiteen edistämiskeskuksen logo.
Saavutettavampi_harrastus_musta_pysty
LOGO_SILVER_TEXTRIGHT_BLACK_FI_1080x265_434951