IHMISET

KOULUTTAJAT, OHJAAJAT JA ESIINTYJÄT

Break The Fight® BTF -taidenuorisotyömallin kouluttajat, taideohjaajat ja esiintyjät ovat alansa parhaimmistoa!

ARJA TIILI

Break the Fight Oy:n toimitusjohtaja ja omistaja sekä Arja Tiili Dance Companyn toiminnanjohtaja. Arja toimii myös BTF- taidenuorisotyö- ja hybriditeatterimallin kehittäjänä.

Arjalla on 32 vuoden kokemus tanssitaiteen ammattilaisena niin Ruotsissa kuin Suomessa. Tiili on tehnyt ja tuottanut 44 teosta esittävän taiteen eri tyylilajeissa. Arjalla on laaja kokemus tanssi- ja näyttämötaiteesta niin esiintyjänä kuin koreografi-ohjaajana kuin myös tapahtumatuottajana.

Tiili suunnittelee erilaisia konsepteja kuten BTF -taidenuorisotyö- ja taidetoimintamallit. Hän ohjaa myös työhyvinvointipäiviä ja kehonhuoltoa.

"Olen kiinnostunut sosiaalisen osallisuuden menetelmistä, ei ainoastaan taidetyöpajojen ja harrasteiden parissa nuorille, vaan myös itse näyttämötaiteen prosesseissa. Haluan ottaa nuoret mukaan esitysten tekoprosessiin.”

Arja Tiili
Arja Tiili
Kuva: Petri Juola Photo

SANTERI "ROY" KARTTUNEN

Santeri toimii BTF- taidenuorisotyömallin kouluttajana, taidekummina kouluissa sekä taideohjaajana.

Santeri eli Roy on pitkän linjan graffitimaalari ja kuvataiteilija. Santerilla on 18 vuoden kokemus graffitimaalaamisesta ja viimeisten vuosien ajan hän on aktiivisesti toiminut alalla, muun muassa ohjaten työpajoja ympäri Suomea. Koulutukseltaan Santeri on teollinen muotoilija ja kuvataidekasvatuksen maisteri. Opettajana hän on rauhallinen ja erilaiset oppijat huomioiva, ja osaa antaa vinkkejä jokaisen omaan kehitykseen heidän tyylissään. Työpajoissa korostuvat yhdessä tekeminen ja vapaa luova ilmaisu. Santeri ohjaa työhyvinvointipäiviä ja graffitipajoja.

Santeri Karttunen
Santeri Karttunen
Kuva: Petri Juola Photo

LAURI "LAXA" PELTONEN

Lauri toimii BTF-taidenuorisotyömallin kouluttajana, esiintyjänä ja taideohjaajana.

Lauri eli Laxa on helsinkiläinen breikkari, nykytanssiin erikoistunut ammattitanssija sekä monialainen taiteilija, joka on esiintynyt ja opettanut sekä Suomessa että ulkomailla. Lauri on opettanut breikkiä, kaatumista, lattialiikkumista, akrobatiaa sekä tietoisuustaitojen yhdistämistä kehon käyttöön. Häntä kiinnostaa erityisesti tanssin, liikunnan ja kehonhuollon yhdistyminen arkielämän osaksi ja näiden rooli terveellisen elämän ja hyvinvoinnin kulmakivinä. Breikki onkin äärimmäisen monipuolinen ja kattava tapa yhdistää kehollisuus ja sen mahdollisuudet osaksi elämää. Lauri esiintyy BTF-näyttämö- ja kiertue-esityksissä kuin myös tapahtumissa, hän ohjaa myös työhyvinvointipäiviä ja breikkipajoja.

Lauri Peltonen
Lauri Peltonen
Kuva: Petri Juola Photo

TAIJA "T-FLOW" HINKKANEN

Taija toimii BTF- esiintyjänä ja taideohjaajana.

Taija eli B-girl Taya / T-Flow on breikannut reilut 25 vuotta. Taija on kokenut Flow Mo Crew:n tanssija ja tanssinopettaja ja hän on kilpaillut menestyksekkäästi, tuomaroinut sekä pitänyt lukuisia workshoppeja ympäri maailmaa viimeisten 20 vuoden aikana. Taijalle myönnettiin kansainvälinen Spy Award -palkinto tunnustuksena hiphop-kulttuurille tehdystä työstä ja inspiroimisesta maailmanlaajuisesti. Tanssijana Taija on työskennellyt Arja Tiili Dance Companyssa näyttämöteoksissa Break the Fight - I was here! 2018 sekä Break the Fight - Breaking Borders! 2018 sekä Break the Fight - Inclusion! 2020. Opettajana hänet tunnetaan energisestä, selkeästä ja kannustavasta opetustyylistään. Taija työskentelee tanssinopetuksen lisäksi myös personal trainerina ja kehonpainoharjoittelun ohjaajana.

Taija esiintyy BTF -näyttämö- ja kiertue-esityksissä kuin myös tapahtumissa sekä ohjaa breikkityöpajoja.

JERE "ISKU" PEHKONEN

Jere toimii BTF- esiintyjänä ja taideohjaajana.

Jere eli Isku on Suomen beatbox-skenen pioneereja. Vuonna 2005 Iskulaatikko voitti Pohjoismaiden Beatbox-mestaruuden ja on voittanut myös Beatboxin Suomen mestaruuden. Hän on esiintynyt niin klubeilla kuin suurilla lavoilla jo yli vuosikymmenen ajan sekä Suomessa että ulkomailla. Mainittavia esiintymisiä ovat mm. lämppärinä esiintymiset Busta Rhymesille sekä 50 Centille.

Jere esiintyy BTF-näyttämö- ja kiertue-esityksissä kuin myös tapahtumissa sekä ohjaa DJ- ja beatboxing-työpajoja.

Break the Fight -logo musta

Tavaramerkit:
Break the Fight® on tavaramerkkirekisteröity kulttuuripalvelukonsepti vuodesta 2014.
Break the Fight (kuvio+sanat) -tavaramerkki:
Suomalainen tavaramerkki nro 262196
EU-tavaramerkit nrot 018207772 ja 018953373

Taidenuorisotyö® on tavaramerkkirekisteröity sanamerkki sekä (kuvio + sana) tavaramerkki vuodesta 2023.
Tavaramerkki nrot 285036, 285307 ja 285037

Break the Fight Oy,
Y-tunnus 3134291-9
Toimitusjohtaja
Arja Tiili
+358 50 375 67 28
arja.tiili@breakthefight.com
PL 1, 00981 Helsinki

Tilaa uutiskirjeemme

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Helsingin kaupungin tunnus.
HSM_logo_pysty_sininen
OKM LOGO
jasenlogo
Taiteen edistämiskeskuksen logo.
Saavutettavampi_harrastus_musta_pysty
LOGO_SILVER_TEXTRIGHT_BLACK_FI_1080x265_434951