Toiminta
Breikkaa koulukiusaamista vastaan!
Break the Fight® - Toiminnan tavoitteena on ehkäistä koulukiusaamista ja edistää yhteisöllistä tekemistä sekä kouluissa, että niiden ulkopuolella. Toiminnassa lapsille ja nuorille tarjoutuu mahdollisuus yhdessä tekemiseen, liikkumiseen, itseilmaisuun ja onnistumiseen. Samalla toiminta työllistää ammattitaiteilijoita ja katukulttuurin ammattilaisia sekä luo uusia poikkisektorisia toimintamalleja taiteen, kulttuurin, nuorisotyön ja koulujen välille.
Taidetoiminta tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja vahvistaa itsetuntoaan katukulttuurin ja näyttämötoiminnan avulla. Kouluissa ja nuorisotaloilla toteutettavat Break the Fight! -taidetyöpajat ja kurssikokonaisuudet: breikkaus (liikunta), räppilyriikat, dj/beatboxaus (musiikki, äidinkieli), graffititaide (kuvataide) tuottavat peruskoululaisille parhaimmillaan uusia liikkumisen ja harrastuslajien kokemuksia. Taidetoiminnan ohessa voidaan sekä käsitellä koulukiusaamista että vahvistaa nuorten osallisuutta.
BTF on toiminut uuden Suomen mallin pioneerina Helsingin Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan rahoittamassa hankkeessa Break the Fight! BTF - Mahdollisuus kuulua, jossa vietiin matalan kynnyksen maksutonta hiphop-kulttuurin harrastustoimintaa itähelsinkiläisille kouluille ja nuorisotaloille vuosina 2018-21. Olemme laajentaneet BTF- harrastustoiminnan kirjoa ja tarjoamme kouluille monialaisesti kuvataiteen, elokuvan, animaation, valokuvauksen, tanssin, urheilun ja musiikin harrasteita.
Break the Fight® -taidetoimintamalliin sisältyy ammattitanssiteoksia, yleisötyötä ja taidetyöpajoja, joita nuoret pääsevät katsomaan ja tekemään yhdessä taiteen ja hiphop -kulttuurin ammattilaisten kanssa.
Taidetyöpajatyöskentelyssä nuorten ajatukset ja mielipiteet saavat taiteellisen muodon ammattilaisten ohjauksessa.
Arja Tiili Dance Companyn toiminnassa kehitetään BTF - taidetoimintamalleja, kuten uusi BTF-Hybriditeatterin toimintamalli. Tanssiryhmän ydintoimintaan kuuluu tanssitaide, ammattinäyttämöteokset, kiertuetoiminta ja yleisötyö. Lisätietoja: www.arjatiili.fi
Break the Fight® - toiminnalle on rakennettu uusi taidenuorisotyön malli koulunuorisotyöhön sovellettavaksi. Tarjoamme koulutusta taidenuorisotyöhön kuntien nuorisotyöntekijöille ja taide- sekä yhteisöpedagogeille.
Break the Fight Oy on yhteiskunnallinen yritys, joka ei jaa osinkoja. Yrityksen päätoimintona on koulutus- ja harrastuspalvelut sekä tavaramerkin ja lisenssien hallinta.

Tavaramerkit:
Break the Fight® on tavaramerkkirekisteröity kulttuuripalvelukonsepti jo vuodesta 2014.
Break the Fight (kuvio+sanat) -tavaramerkki:
Suomalainen tavaramerkki nro 262196
EU-tavaramerkki nro 018207772
Taidenuorisotyö® on tavaramerkkirekisteröity sanamerkki sekä (kuvio + sana) tavaramerkki vuodesta 2023.
Tavaramerkki nrot 285036, 285307 ja 285037
Break the Fight Oy, Y-tunnus 3134291-9
Toimitusjohtaja
Arja Tiili
+358 50 375 67 28
arja.tiili@breakthefight.com
PL 1, 00981 Helsinki
Arja Tiili Dance Company/ Intomieliset ry,
Y-tunnus 2272183-7
Toiminnanjohtaja
Arja Tiili
+358 50 375 67 28
arja@arjatiili.fi
PL 17, 00981 Helsinki
Tilaa uutiskirjeemme






